Ortodoksisen jumalanpalvelusjärjestyksen mukaan joka päivä luetaan tai veisataan psalmi 119 (118 LXX). Tavallisesti tämä on puoliyöpalveluksessa, mutta lauantaisin ja sunnuntaisin se veisataan aamupalveluksessa. Seurakunnissa jumalanpalvelusten lyhentämisen takia tämä ei kuitenkaan tavallisesti tule seurakunnissa kuuluviin.
Jotkut tutkijat ovat kritisoineet psalmia monotoniseksi, koska tässä Psalttarin pisimmässä psalmissa mainitaan jokaisessa jakeessa jossain muodossa Jumalan laki. Sitä kutsutaan lain lisäksi käskyksi, säädökseksi, todistuksiksi, tuomioiksi, tieksi, päätöksiksi ja sanoiksi. Psalmissa rukoilija anoo Jumalaa opettamaan hänelle käskyt, mutta vieläpä opettamaan rukoilijaa rakastamaan näitä käskyjä. Vastaavasti meidän tulee välttää laittomuutta, syntisyyttä ja kadotusta. ”Sinä rankaiset röyhkeitä – kirottuja ne, jotka kääntävät selkänsä käskyillesi!”
Ei ole sattumanvaraista, että tämä teksti kuuluu päivittäiseen rukouselämään. Meidän elämämme tulee olla Jumalan käskyjen etsimistä. ”Minun sieluni riutuu kaipauksesta, alati minä odotan Sinun oikeita tuomioitasi!”
Monesti rippi-isänä ja pappina törmään ihmisiin, jotka kipuilevat kirkon opetusten tiettyjen piirteiden kanssa. Joskus ihmisiä puolestaan askarruttaa Jumalan tahdon toteutuminen omassa elämässä: monet odottavat jumalallista ääntä tai jotain salamankirkasta merkkiä, joka antaisi selviä vastauksia ja säästäisi omalta asioiden pohtimiselta. Toisaalta Athosvuoren munkkina saan usein kuulla kysymyksiä siitä, mistä nykypäivän ihminen löytäisi uuden Porfyrioksen tai Paisioksen. Molempiin asioihin on sama vastaus: ”Herra, opeta minulle säädöstesi tie, niin seuraan sitä aina!” Tällainen ihminen haluaa oppia Jumalan lain, vaikka se tuntisi hankalalta ymmärtää: todellista kuuliaisuuden koettelua onkin se, kun me suostumme Jumalan tahtoon silloinkin, kun se tuntuu meistä epämiellyttävältä tai vaikealta.
Niin, ihmeiden, merkkien ja ihmeidentekijöiden etsiminen on eräänlaista Tuomaan uskoa, mutta meille on annettu jo kaikki. Meillä on evankeliumi, kirkon opetus, kirkkoisien traditio, kanonit, pyhät jumalanpalvelukset, paastot, hyveiden harjoittaminen, maahankumarrukset ja katumuksen kyyneleet. Näissä on Jumalan tahto! Näiden kautta Jumala tekee ihmeitä! Näiden kautta me opimme seuraamaan Hänen vanhurskaita käskyjään!
Kun ymmärrämme sen, että luottamuksemme tulee olla oman pähkäilyn, kritiikin, kyseenalaistamisen ja kyynistymisen sijaan Jumalan laissa, jonka elävänä äänenä omassa ajassamme on ortodoksinen kirkko, löydämme todellisen onnen. Silloin kiiruhdamme tekemään aina vain enemmän hyvää, huomaamme sielujemme uudistuvan ja kirkastuvan ja nousevan aina ylös Jumalan kirkkauteen asti. Siksi meidän tulee maallisen sääntökeskeisyyden, omien itsepintaisten periaatteiden, byrokratian koukeroiden ja himojen palvelemisen sijaan pitää sydämessämme aina ensimmäisellä sijalla Jumalan laki ja Hänen vanhurskaat säädöksensä. Tällöin suorastaan riennämme kohti omaa jumaloitumistamme:
”Juoksujalkaa minä kuljen Sinun käskyjesi tietä, kun huojennat sydäntäni.”