Alkusyksy on ortodoksisessa kirkossa omistettu ristille. Elokuun ensimmäisenä päivänä risti kannettiin kirkossa esiin, ja elokuusta asti meitä on valmistettu ottamaan vastaan risti veisaamalla aamupalveluksissa ristin Vanhan testamentin esikuvista: ”Mooses teki ristinmerkin, kun hän löi sauvallaan suoraan ja jakoi kahtia Punaisenmeren”… ”Aaronin sauva oli salaisuuden tunnusmerkkinä…” ”Sinä autuas puu, johon kukistui se, joka oli puun kautta vietellyt Eevan…” ”Joona ojensi meripedon vatsassa ristin muotoisesti kätensä…” Koko Raamatun historia ennen Kristusta osoittaa kohti ristiä. Syyskuun 14. päivänä vietimme ristin löytämisen ja ylentämisen juhlaa, ja tähän meitä on valmistettu jo edeltävinä lauantaina ja sunnuntaina. Kuulemme kaikuja juhlasta myös juhlan jälkeisinä sunnuntai- ja lauantaipäivinä.
Miksi näin paljon puhetta rististä? Siksi, että se tarkoittaa meille monia asioita. Ristin ylentämistä edeltävänä sunnuntaina kuulimme pyhän Jumalan näkijän Johanneksen evankeliumissa Kristuksen kuvaavan omaa ristiään muistuttamalla Vanhan testamentin kuvaamasta, Mooseksen autiomaassa korkealle nostamasta käärmeestä (Joh. 3:13–17). Vain katsomalla tätä käärmettä Israel parantui käärmeenpuremasta, siis pelastui kuolemasta. Risti on täten parannus: sen kautta Jumalan Poika tuli pelastamaan maailman, tuomaan iankaikkisen elämän, nostamaan meidät pois kadotuksesta. Risti on silti enemmän kuin Israelin pronssinen käärme. Pronssikäärme pelasti israelilaiset ruumiilliselta kuolemalta, risti pelasti ihmiskunnan sielun kuolemalta. Puinen risti kumosi sen puun kautta tulleen kirouksen, jonka Aadam ja Eeva saivat osakseen – siis synnin ja kuoleman.
”Nyt on ristillä kukistettu kuolema”, julistaa kirkko aamupalveluksissaan tähän aikaan vuodesta. Miksi nyt? Miksi tänään? Siksi, että ristiinnaulitseminen ei tapahtunut vain kaksi tuhatta vuotta sitten. Meidän tehtävämme ei ole vain muistella Kristuksen ristiinnaulitsemista. Oikeammin ristiinnaulitseminen tapahtuu joka hetki, jokaisen ihmisen elämässä. Arjessakin sanomme, että kullakin on ristinsä kannettavana. Kristus kehottaa meitä evankeliumissa kieltämään itsemme, ottamaan ristimme ja seuraamaan Häntä (ks. Luuk. 9:23). Tästä meille puhuu myös ristin juhlaa edeltävän sunnuntain epistolateksti (Gal. 6:11–18). Jumalinen Paavali sanoo, että Kristuksen ristissä ”on maailma minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle”. Mitä tarkoittaa maailman ristiinnaulitseminen? Maailma ei kirkon kielessä tarkoita maapalloa, se ei tarkoita luontoa, se ei tarkoita ihmiskuntaa. Kun ristiinnaulitsen maailman, en yritä tuhota maailmaa ympärilläni enkä yritä olla välinpitämätön sitä kohtaan. Maailma tarkoittaa hengellisesti ymmärrettynä hääräilyä, ihmisten meille suuntaamaa ylistystä, kunniaa, varakkuutta ja seuraajia. Maailma tarkoittaa sitä, että kuvittelemme itse olevamme maailman parhaita, maailman valtioita, maailman johtotähtiä. Kun siis ristiinnaulitsen maailman, olen välinpitämätön näitä asioita kohtaan.
Langenneelle ihmiselle on ominaista haalia itselleen kunniaa, kiitosta, tunnustusta ja mainetta. Mutta jos kaikki on Jumalan lahjaa, mitä me muka olemme itse saaneet aikaan? Kun ristiinnaulitsen nämä, en voi enää himoita niitä, koska ne ovat minulle kuolleita. Kun minä puolestani ristiinnaulitsen itseni maailmalle, en anna näille himoille otetta minusta. Vaikka ne kuinka raivoaisivat ympärilläni, eivät ne voi minuun osua, koska olen kuollut. Jos et usko, mene hautausmaalle ja hauku kuollutta: kuollut ei suutu, ei hyökkää sinua vastaan. Tai tarjoa kuolleelle hänen lempiruokaansa, jätä se hänen haudalleen. Kuollut ei tule sitä syömään. Mikään ei muutu. Samalla tavalla tulisi meidänkin pysyä järkähtämättöminä, kun maailma hyökkää meitä vastaan.
Samaisessa epistolassa jumalinen Paavali sanoo Galatan seurakunnalle, että on olemassa ihmisiä, jotka tahtovat saavuttaa arvonantoa ihmisten keskuudessa. Nämä ihmiset yrittävät pakottaa seurakuntalaiset ympärileikkaukseen vain siksi, ettei heitä vainottaisi Kristuksen ristin tähden. Toisaalla kirjeissään Paavali sanoo, että ”puhe rististä on hulluutta maailman edessä” (1. Kor. 1:18). Ympärileikkaus tuntuu meistä vieraalta. Kukaan ei pakota meitä ympärileikkaukseen tai seuraamaan juutalaista lakia. Mutta mistä tässä on oikeastaan kyse? Paavalin aikana ongelma liittyi ihmisiin, jotka pyrkivät ajamaan kristittyjä noudattamaan vallitsevia tapoja. Usko Kristukseen piti pitää salassa, jotta kristityt eivät joutuisi vainon kohteeksi. Me elämme tänään tietyllä tavalla samankaltaisessa tilanteessa, vaikka Suomessa emme hengenvaarassa kristittyinä olekaan. Mutta kun astumme ulos kirkon ovesta, meidät kohtaa maailma, joka haluaa meidän pitävän Kristuksen ristin piilossa – eikä vain maailma, vaan itse paholainen.
Maailman aseet ovat moninaiset. Meitä rohkaistaan olemaan rukoilematta; uskonnonopetusta kouluissa kyseenalaistetaan; media julistaa kirkon opetuksen vastaista ajattelua perheestä ja avioliitosta; meitä kehotetaan rajoittamaan usko vain yksityiseen elämään; Jumalan luomistyötä ihmisen sukupuolisuudessa epäillään. Jos emme ajattele kuten maailma, meitä ”herjataan ja vainotaan” – ei henkemme kaupalla (vaikka tämäkin on monissa muissa maissa todellisuutta), mutta elämäämme hankaloittamalla, nuhteluilla, syyllistämällä meitä suvaitsemattomiksi. Kaikki nämä vastoinkäymiset ovat kuitenkin odotettuja: ”Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan”, lausuu Kristus (Matt. 5:11).
Kaikki tämä on siis odotettua, mutta kaikki tämä on meille hyväksi. Me olemme ristiinnaulittuja: olemme ristiinnaulinneet itsemme himoinemme ja haluinemme. Enää emme elä me, vaan Kristus elää meissä. Pilkka ei voi ärsyttää meitä, koska olemme kuolleita. Meissä elävä Kristus torjuu tuon pilkan ja hoitaa kaiken parhain päin – meidän ainoa tehtävämme on luottaa Häneen. Tämä luottamus ei ilmene kuitenkaan ainoastaan kärsivällisyytenämme, vaan se on myös kerskailua. Paavalin sanoin ”en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä” (Gal. 6:14). Miten kerskailen rististä? Siten, etten taivu pilkan ja vainojen edessä, vaan tunnustan uskoani.
Miksi rististä kerskailu on hullua? Risti oli rangaistusväline, kuoleman merkki, ja siksi siitä kerskailu on kummallista. Mutta jos olen ristiinnaulinnut kunnian ja rikkaudet, ihmisten ylistyksen ja ihailun, mitä jää jäljelle? Nöyryys ja köyhyys, ihmisten halveksunta ja viha. Maailmalle on käsittämätöntä, että kerskailemme tästä. Tästä me kristityt kuitenkin kerskailemme: emme rikkauksistamme, emme maineestamme, emme uramenestyksestämme, emme kehuistamme, emme alamaisistamme. Jos meillä näitä olisikin, näemme ne Jumalan lahjoina. Ne, jotka sen sijaan kiinnittävät huomionsa näihin asioihin ja kerskailevat niistä, ovat erottaneet mielensä Jumalasta. Me taas olemme onnellisia, kun meitä haukutaan; kun menetämme kaiken omaisuutemme; kun muut syrjivät meitä – ja kaikki tämä siksi, että tällöin saamme edes hieman kokea saman, minkä Kristus koki kärsimyksiensä aikana. Apostoli Paavali tunnustaa, että hänellä on Jeesuksen arvet ruumiissaan. Siksi vanhus Sofroni Saharovkin opetti: ”Kristuksen opetuksessa vaikeaa on se, että kun yritämme elää Kristuksen käskyjen mukaisesti, kipumme ja kärsimyksemme kasvaa. Meihin kristittyihin sattuu enemmän kuin niihin, jotka eivät usko. Ja jos ei olisi ylösnousemusta ja haudantakaista elämää, olisimme kaikkia surkuteltavampia, sillä keneenkään maailmassa ei satu niin paljon ja syvästi kuin kristittyyn.”
Me olemme ristiinnaulittuja. Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Kun meidät kastetaan, vanha minämme kuolee. Sen jälkeen meissä elää Kristus. Meidän tulee korvata omat ajatuksemme Kristuksen ajatuksilla. Kristus puhuu meille evankeliumissa ja kirkon perinteessä. Liturgiassa yhdistymme Häneen Hänen ruumiinsa ja verensä osallisuuden kautta. Meidän tulee kieltää itsemme, siis elää rohkeasti ortodokseina ja olla uskollisia kirkon perinteelle: käydä kirkossa, paastota, rukoilla päivittäin omissa kodeissamme, puhua vääryyttä vastaan, auttaa apua tarvitsevia, toteuttaa kirkon opetusta omassa elämässämme ja säteillä ympärillemme lakkaamatonta, järkähtämätöntä uskoa Jumalaan. Älkäämme pelätkö, vaikka tämä olisi hankalaa. Meidät on lähetetty susien keskelle, ja siksi pilkka ja nuhteet ovat väistämättömiä. Mutta silloin Kristuksen kunniallinen risti voi olla todella kerskauksemme, ja silloin voimme ristinkuoleman kautta Kristuksen lailla nousta kunniaan.