Tsasounan tarina

Athosvuoren Ksenofontoksen luostarin suomalaissyntyinen pappismunkki Damaskinos, joka palvelee osan vuodesta Itä-Suomen yliopiston systemaattisen teologian ja patristiikan lehtorina, siirtyi Lintuvuoreen vuonna 2020 voidakseen palvella paremmin hengellisessä työssä.

Eija Pehun aloitteesta ja ystävällisellä tuella Lintuvuoreen siirrettiin saman vuoden syksyllä karjalaistyylinen tsasouna, joka on alun perin sijainnut Pirkanmaan Orivedellä. Tsasounan on rakennuttanut 1980-luvun loppupuolella ikonimaalausta harrastanut Aune Koppanen, ja sen suunnittelija oli TV2:n lavastaja, professori Ensio Suominen (1934–2003). Tsasouna vihittiin pyhän arkkienkeli Mikaelin muistolle vuonna 1988. Vihkimisen toimitti korkeasti pyhitetty Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Johannes.

Siirto toteutettiin perinteisiä rakennusmenetelmiä hyödyntäen. Tsasouna purettiin hirsiksi alkuperäisessä sijainnissaan ja kasattiin uudestaan Lintuvuoressa. Koska alimmat hirret olivat lahonneet, veistettiin pohjalle uusi hirsikerros. Niin ikään lattia ja katto rakennettiin uudestaan, samoin kuisti, jossa hyödynnettiin kuitenkin vanhan tsasounan koristepylväitä. Myös koristelaudat, katon jylhät kurkipuut, risti palloineen sekä perinteiset, karjalaistyyliset koristepaneelit on tehty uudelleen Lintuvuoren tarpeita varten. Tsasouna tullaan pyhittämään kaikkien Athosvuoren pyhien muistolle.

Kesällä 2022 tsasounan läheisyyteen rakennetaan kirkonkellokatos, jonka kellot on saatu lahjoituksena Lintulan luostarista. Kellokatoksessa sijaitsee myös semantron – metallitanko, jota soitetaan Athosvuorella tietyissä kohdissa jumalanpalvelusta – sekä talanton – puupala, jota hakataan niin ikään tietyissä kohdissa jumalanpalvelusta.

Tsasounan sisustuksessa on pyritty noudattamaan Athosvuoren sisustustyyliä ja esineissä on pyritty korkeaan taiteelliseen tasoon, laadukkaisiin materiaaleihin ja kunnioitukseen kirkkotaiteiden bysanttilaisia perinteitä kohtaan. Kirkkosalissa on stasideja, kirkkotuoleja, jotka ovat Ilias Evagelidiksen työpajasta Serreksestä, Pohjois-Kreikasta. Stasideissa on mahdollista seisoa, puoli-istua tai istua tavallisesti. Näin voidaan levähtää jumalanpalveluksissa.

Ikonostaasi ja laulajan analogi on valmistettu Ukrainassa, kun taas ikonit on maalannut yksi maailman kuuluisimmista ikonimaalareista, Ksenofontoksen luostarin pappismunkki Luukas. Kirkkokaluston on valmistanut Georgios Triantopouloksen työpaja Thessalonikissa. Kirkkotekstiilit ovat ommelleet Maria Verikov ja Susanna Mata.