Monesti puhumme synnin verkosta, johon ihminen helposti kietoutuu. Sanaparin voi ymmärtää kuitenkin viitteenä myös internetiin. On tietysti jollain tavalla ironista, että kirjoitan tätä internet-julkaisussa, mutta toivottavasti tätä kanavaa pitkin tekstini tavoittaa juuri ne, joita se koskee – mukaan lukien itseni.
Olen aiemminkin kirjoittanut paitsi internetin, myös internet-hengellisyyden vaaroista. Usein ajattelemme internetin hengellisten vaarojen liittyvän vain kaikista graafisimpaan sisältöön, joka vaikuttaa paitsi kristittyihin, kaikkiin maailman ihmisiin äärimmäisen negatiivisesti: pornografiaan, väkivaltaan, vihapuheeseen, propagandaan tai jopa laittomiin toimintoihin. Erityisesti lapsiamme haluamme tältä sisällöltä suojella, mikä on tietysti hyvä.
Kristitylle kuitenkin vielä tärkeämpää on olla varovainen myös internetin hengellisen sisällön kanssa. Monesti puhutaan lähde- ja mediakritiikistä, ja erityisen tärkeää se on myös hengellisen verkkosisällön kanssa. Ortodoksinen ja ei-ortodoksinen sisältö menevät helposti sekaisin, ja monesti esimerkiksi englanninkielisten ortodoksisten sivustojen taustat ovat skismaattisissa ryhmittymissä. Joskus myös poliittista propagandaa ja kirkollisia valeuutisia levitetään kirkollisten tai hengellisten verkkosivujen kautta. Oman lukunsa muodostavat kirkolliset uutiset, joskus epämiellyttävistäkin aiheista, jotka saattavat hämmentää sieluamme ja jopa ajaa meidät pois kirkon yhteydestä.
Hengellisesti paljon turvallisempaa on lukea kirjallisuutta. Suomeksikin on julkaistu runsaasti hengellistä materiaalia, jossa on enemmän luettavaa kuin yhden ihmiselämän aikana on mahdollista sisäistäen lukea. Jos verkko vie aikaa rukoukselta, Jumalan katselemiselta, omien syntien katumiselta tai lähimmäisten auttamiselta, on se demonista eksytystä. Olen iloinen, jos omien tekstieni lukemisen tai podcastin kuuntelemisen sijaan luet esimerkiksi osan Filokaliaa tai lausut sata Jeesuksen rukousta.
Toinen verkon hengellinen vaara liittyy keskusteluun niin sosiaalisessa mediassa kuin yksityisviesteissäkin. Facebookin ja muiden puolijulkisten medioiden kautta välittyy helposti sellainen kuva, että ortodoksinen kirkko olisi jonkinlainen demokraattinen yhteisö, jossa kunkin oma mielipide olisi mukana määrittelemässä sitä, mitä ”minun mielestäni” ortodoksisuus todellisuudessa on. Teemme tuomioita ja arvioita vain toisten some- tai mediakäyttäytymiseen tuomiomme perustaen.
Todellisuudessa ortodoksisuus on synodaalista. Se ei tarkoita suoranaisesti demokraattisuutta, koska ensisijaisesti synodaalisuus toteutuu piispainkokouksissa. Piispojen tehtävänä on varjella ortodoksisen opin puhtautta. Jos joku piispoista toimii asemassaan väärin, kuuluu asiaan puuttuminen muille piispoille, piispainkokoukselle tai esimerkiksi Suomen tapauksessa viime käsissä ekumeeniselle patriarkaatille. Kukaan piispakaan ei voi opettaa kirkon tradition vastaisia oppeja: ortodoksisuus tarkoittaa sitoutumista ensimmäisellä vuosituhannella alkaneiden piispainkokousten opillisiin määritelmiin. Yksi maallikko, yksi pappi tai edes yksi piispa ei voi tätä vastaan nousta. Muutoin ajaudumme pois ortodoksisuudesta. Siksi ”oikeiden” mielipiteiden julistaminen some-keskusteluissa voi pahimmillaan luoda hengellisen harhan omasta erinomaisuudesta ja vahvistaa epäluottamusta kirkon traditioon.
Kolmas verkon vaara liittyy mielen hajaannukseen. Tästä meitä ovat varoittaneet myös aivotutkijat, eikä asiasta liene tarpeen kirjoittaa enempää. Puolustelu tämän asian suhteen on tekosyiden keksimistä.
Yksi verkkokeskustelujen ongelmista on se, ettei kommunikaatio niissä ole todellista dialogia. Dialogia voidaan käydä vain rakkaudessa, koko persoona huomioon ottaen. Näytämme toisillemme omaa itseämme paitsi sanoillamme, myös katseillamme, eleillämme, kehonkielellämme ja erityisesti sielullamme. Verkossa tällaista kohtaamista ei tapahdu, mikä johtaa helposti väärinymmärryksiin ja uhriutumiseen.
Sanomattakin on selvää, ettei syvällisiä sielunhoidollisia keskusteluja voida käydä tekstiviestien, Messengerin tai muiden pikaviestimien välityksellä. Parasta on kohdata pappi elävässä elämässä, mutta jos tämä ei ole käytännön syistä mahdollista, voi lähestyä esimerkiksi kirjeellä.
Siksi tässä yhteydessä haluan rohkaista niitä lukijoitani tai kuuntelijoitani, jotka haluavat minulta jotain hengellisestä elämästä kysyä eivätkä pääse minua tapaamaan, kirjoittamaan kirjeen. Osoite, jonka kautta kirjeet tulevat perille myös silloin, kun olen Athosvuorella, on:
Pappismunkki Damaskinos
Lammintie 386
14200 Turenki
Jos siis haluat rauhoittaa sielusi ja lähestyä Jumalaa, sulje näyttö ja laite, jolla tätä luet ja lausu rukousnauhallinen Jeesuksen rukousta. Huomaat, mitä sielullesi tapahtuu.